Luovia ja kehollisia menetelmiä surun käsittelyyn syyskuussa

Syyskuussa vietetään kuolleiden lasten muistopäivää. Niihin aikoihin tarjoamme eri paikkakunnilla ja verkossa erilaisia luovia ja kehollisia menetelmiä asettua surun äärelle. Työpajat on suunnattu lapsensa menettäneille vanhemmille ja lapsenlapsensa menettäneille isovanhemmille.

Työpajat ovat osallistujille maksuttomia Käpy ry:lle lahjoitettujen varojen ansiosta. Kiitos lahjoituksista! Työpajoihin on ennakkoilmoittautuminen, ja ilmoittautuminen kaikkiin tapahtumiin päättyy 10.8. 

Luovia ja kehollisia menetelmiä surun käsittelyyn syyskuussa

Menetyksen tarkastelu kuvien avulla -työpaja. Helsinki 10.9. klo 11-15. Ohjaajana valokuvaaja, kuvataiteilija ja tunnetaideterapeutti Mari Waegelein. Tarkastellaan surun ja menetyksen kokemuksia valokuvien avulla. Jokainen saa koota oman perheensä kuvista albumin, johon ankkuroida oman tarinansa. Samalla on mahdollisuus jakaa kokemuksia vertaistuellisesti.

Taideterapeuttinen työskentely -työpaja. Jyväskylä 21.9. klo 17.30-20. Ohjaa taiteilija, työnohjaaja Päivi Soikkeli. Tätä maalauspajaa voi luonnehtia seikkailuksi jonka alussa ei tiedä, minne matka kuljettaa. Maalaushetki avaa ja voimistaa intuitiota. Anna ihmeiden tulla todeksi! Aiempaa maalauskokemusta tai muitakaan ennakkotaitoja ei tarvita, rohkeasti mukaan vaan! Heittäydytään maalaamaan ja luomaan. Näin avataan luovuutta, heittäytymistä sekä uskallusta muuallakin elämässä.

Sanataide-työpaja. Tampere 22.9. klo 18-19.30. Ohjaa kirjailija Anna Elina Isoaro. Lisätietoa työpajasta on tulossa myöhemmin.

Tanssi- ja liiketerapeuttinen työpaja. Turku 24.-25.9. Ohjaa tanssi/liiketerapeuttisten menetelmien ohjaaja Ninnu Hyytiä. Ohjauksessa ohjataa oman kehon äärelle. Ohjaaja mahdollistaa ajan ja paikan lähteä turvallisesti havainnoimaan surua kehossasi.
Ohjauksessa tuetaan löytämään kehosi kautta turvan tunteenjuuri silloin, kun on kaikkein vaikeinta.
Ohjauksissa tutustutaan suruun ja kehoon hengityksen, kävelyn/liikkeen ja kuvataiteen avulla.

Lauluntekstityöpaja aloitteleville.  Verkossa 24.-25.9.  Ohjaa laulaja, lauluntekijä Johanna Viksten. Aiempaa kokemusta ei tarvitse olla, mutta voit tuoda halutessasi aiemmin kirjoittamasi lauluntekstisi kaikille näytettäväksi. Kurssilla tehdään helppoja harjoituksia ja kokeillaan myös yhdessä kirjoittamista (co-writtausta). Aiemminkin mukana olleet ovat tervetulleita.

 Lauluntekstityöpaja jo aiemmin kirjoittaneille. Verkossa 1.-2.10. Ohjaa laulaja, lauluntekijä Johanna Viksten. Tämä työpaja on suunnattu sinulle, joka olet jo aiemmin osallistunut Käpy ry:n lauluntekstikurssille tai muuten kirjoittanut jo jonkun verran (tai sinulla on jo sävellyksiäkin).

Hyvinvointia metsässä liikkuen ja rentoutuen -työpaja on valitettavasti peruttu!

 

Pääset ilmoittautumaan työpajoihin täältä. Jos ilmoittaudut useampaan työpajaan, täytäthän jokaisesta ilmoittautumisesta oman lomakkeen.

Verkkosivujen toteutus marikoo.fi