Valtakunnallinen kuolleiden lasten muistopäivä 23.9.

Mikä on kuolleiden lasten muistopäivä?

Valtakunnallinen kuolleiden lasten muistopäivä on saanut alkunsa vuonna 2010 lapsensa menettäneiden vanhempien aloitteesta. Se on tarkoitettu lapsensa menettäneille vanhemmille mutta myös veljille ja siskoille, jotka surevat sisarustaan. Päivä on myös isovanhemmille, kummilapsen menettäneille, päiväkoti- tai koulukaveria ikävöimään jääneille ja muille tuttaville ja läheisille. Päivä on myös heille, jotka tuntevat surua tragedioiden uhreista Suomessa ja maailmalla. Kuolleiden lasten muistopäivä on päivä, jolloin voi tukeutua toisiin, muistella ja sytyttää kynttilän tuomaan lohdutusta ja valoa tulevaan.

Kuolleiden lasten muistopäivänä Käpy Lapsikuolemaperheet ry tahtoo myös tuoda esille lapsensa menettäneiden vanhempien tilannetta yhteiskunnassa. Suurin osa lapsen menettäneistä vanhemmista ei ole oikeutettuja mihinkään sellaiseen yhteiskunnan tarjoamaan tukeen, joka mahdollistaa töistä pois olemisen. Siksi Käpy ry ajaa Suomeen Tanskan mallin mukaista ansiosidonnaista suruvapaata alle 18-vuotiaan lapsen menettäneille. Voit lukea suruvapaasta lisää täältä.

 

Kuolleiden lasten muistopäivän kampanjateema vuonna 2024

Vuonna 2024 kuolleiden lapsen muistopäivän kampanjassa nostetaan esiin lasten ja nuorten surua ja heidän tarvitsemaansa tukea. Järjestämme kampanjan keräysvaroilla tukea erityisesti lapsille ja nuorille.

 

Miten muistopäivään voi osallistua?

Alla kerromme, miten lapsensa menettäneet, lahjoittajat ja yritykset voivat osallistua Kuolleiden lasten muistopäivään ja päivään liittyvään kampanjaan syyskuun aikana.

Miten järjestän muistopäivän tilaisuuden?

Voit osallistua tilaisuuteen tai järjestää kuolleiden lasten muistopäivän tilaisuuden 23.9. omalla paikkakunnallasi helposti.

Vinkkilista tapahtuman järjestäjille

  1. Ota yhteyttä paikkakuntasi seurakuntaan tai muuhun sopivaan toimijaan, ja ehdota muistotilaisuuden järjestämistä (monilla paikkakunnilla 23.9. klo 18)
  2. Tilaisuus voi olla hyvin yksinkertainen, pääasia on hiljentyä muistojen ääreen.
  3. Esimerkki ohjelmasta, mikäli tilaisuus järjestetään yhteistyössä seurakunnan kanssa:
    – Kokoontuminen hautausmaalla sovitulla paikalla
    – Pieni tervetulopuhe (tilaisuuden järjestäjä)
    – Lyhyt hartaus (pappi)
    – Hiljennytään vuorollaan jokaisen tilaisuuteen osallistuvan henkilön lapsen haudalle. Haudalla henkilö voi halutessaan kertoa lapsen tarinan.
    – Tilaisuudessa voidaan myös laulaa / esittää runoja tai vain hiljentyä rauhassa.
    – Tilaisuuden jälkeen voi olla vielä yhteinen kokoontuminen ja keskustelua tai musiikkia esim. kappelissa (järjestäjä varaa etukäteen).
  4. Voit tilata Käpy ry:n esitteitä maksutta jaettavaksi tapahtumassa, osoitteesta toimisto@kapy.fi mielellään viimeistään kaksi viikkoa ennen tilaisuutta. Kerro tilauksessa myös toivomasi esitemäärä.
  5. Tieto tilaisuudesta kannattaa lähettää hyvissä ajoin Käpy ry:n viestintävastaavalle viestinta@kapy.fi. Kokoamme tälle verkkosivulle tiedon tilaisuuksista, jotta mahdollisimman moni löytäisi tilaisuuteen.
  6. Tilaisuudesta tiedottaminen on tärkeää, jotta mahdollisimman moni löytää paikalle. Voit mainostaa tilaisuutta esim. somessa, paikallislehdessä ja pyytää seurakuntaa mainostamaan omissa viestintäkanavissaan.

Voit käyttää viestinnässä aihetunnistetta #kuolleidenlastenmuistopäivä.

 

Miten yritykset ja muut lahjoittajat voivat osallistua?

Voit osallistua kuolleiden lasten muistopäivän kampanjaan jakamalla tietoa muistopäivästä kanssamme ja lahjoittamalla Käpy Lapsikuolemaperheet ry:n valtakunnalliseen vertaistukitoimintaan helposti jollain seuraavista tavoista:

  1. Yritykset: Kerro asiakkaillesi, että lahjoitat haluamasi summan tai jonkin tuotteen hinnasta osan Käpy Lapsikuolemaperheet ry:n vertaistukitoiminnan hyväksi. Käytä somessa #kuolleidenlastenmuistopäivä #kapyry, niin voimme jakaa mainostasi omassa viestinnässämme.
  2. Lahjoita suoraan haluamasi summa lahjoitustilillemme:
    Saaja: Käpy Lapsikuolemaperheet ry
    IBAN: FI53 5680 0020 4068 60
    BIC: OKOYFIHH
    Viesti: Lahjoitus
    Mikäli tarvitset tositteen kirjanpitoosi, pyydä sitä osoitteesta susanna.uittomaki@kapy.fi.
    Kuukausilahjoitus:
    Ohjelmoi maksu kuukausittain toistuvaksi tililtäsi yllä mainituin tiedoin.
  3. Lahjoita helposti Mobilepay-lyhytnumerolla tai QR-koodilla.QR-koodi 50744 Käpy ry
    Näin lahjoitat Mobilepayssa:
    – Kirjaudu MobilePay-sovellukseen.
    – Valitse haluamasi summa ja syötä numero 50744.
    – Tai seuraa QR-koodia ja syötä sitten MobilePayssä haluamasi summa.
  4. Järjestä esim. tapahtumassa, tuttavapiirissäsi tai sosiaalisessa mediassa Mobilepay-keräys, jonka tuotot lahjoitat Käpy ry:lle. Kerro lahjoittajille yllä oleva ohje Mobilepay-lahjoituksen tekemisestä. 

Voit lähettää meille osoitteeseen viestinta@kapy.fi tiedon siitä, että yrityksesi on mukana. Näin saamme lisättyä yrityksesi tiedot tälle sivulle ja potentiaaliset asiakkaat löytävät kampanjasi helposti.

Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa RA/2020/1059. Lupa on voimassa 1.1.2021 alkaen koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Lupa myönnetty 28.9.2020.

Kerätyillä varoilla toteutetaan valtakunnallista toimintaa perheiden tueksi, joiden lapsi on kuollut. Varat käytetään yhdistyksen vertaistukitoiminnan järjestämiseen sekä vapaaehtoisten vertaistukijoiden koulutukseen ja työnohjaukseen. 

Kysy lisätietoa tai ehdota yhteistyötä: toiminnanjohtaja Susanna Uittomäki, susanna.uittomaki@kapy.fi puh. 045 3260980.

 

 

Kuolleiden lasten muistopäivän tapahtumat eri paikkakunnilla 2024

 

23.9.2024 järjestetyt tapahtumat

Akaa

klo 18 Kuolleiden lasten muistopäivän kynttiläkulkue ja hautausmaakävely Akaan Toijalassa. Tapaaminen Toijalan torilla klo 18. Sytytämme kynttilät ja kävelemme yhdessä hautausmaalle. Käymme viemässä kynttilät mukana olijoiden muistelemien lasten haudoille. Jos lapsen hauta ei ole Toijalan hautausmaalla, viemme kynttilät muualle haudattujen muistoalueelle. Hautausmaakierroksen jälkeen palaamme yhdessä takaisin torille. Tilaisuus on avoin kaikille jotakuta kuollutta lasta muistaville. Tilaisuuden järjestää MLL Toijalan yhdistys ja mukana on lapsensa menettänyt vapaaehtoinen. Hautakynttilät meille tarjoavat S-market Toijala ja K-supermarket Akaa (et siis tarvitse omaa kynttilää matkaan.)

Forssa

klo 17.30–18.30 Vanhassa siunauskappelissa mahdollisuus hiljentymiseen, hartauteen ja muistokynttilän sytyttämiseen. Mukana sairaalapastori Anne Mäkelä, jolla on aikaa myös keskusteluun.

Helsinki

klo 18 Kuolleiden lasten muistopäivän hartaus Kallion kirkossa. Tilaisuudessa saa sytyttää tuohuksen lapselle, jota kaipaa ja kirjoittaa myös halutessaan esirukouspyyntöjä.  Tilaisuuden jälkeen on kahvit ja mahdollisuus keskustella. Myös pappi ja diakoni ovat paikalla keskustelua varten. Lisätietoja täällä

Hyvinkää

klo 18–18.30 kaikille avoin Kuolleiden lasten muistopäivän tapahtuma Puolimatkan Kappelissa, Aholankatu 20 (sään salliessa kappelin edustalla, josta kierrämme laskemaan kynttilät lastemme haudoille/muistopöydälle/lasten muistopaikalle). Lapsensa menettäneiden vertaisryhmä noin klo 18.30–20.30 kappelin omaisten huoneessa.

Iisalmi

klo 18 tapaaminen Kustaa Aadolfin kirkon (vanhalla) hautausmaalla. Kirkkotie 20, 74120 Iisalmi ja siirtyminen Kangaslammin hautausmaalle. 

Iitti

klo 18 Iitin seurakunta järjestää Mannerheimin Lastensuojeluliiton Iitin jaoston kanssa Tyhjän sylin illan seurakuntakeskuksella Kausalassa Iitissä (Eerolantie 1, 47400 Kausala)

Inkoo

klo 17-19 Inkoon kirkossa (Ola Westmanin puistotie 12, Inkoo) ovet avoinna hiljentymistä ja kynttilän sytyttämistä varten.

Joensuu

klo 18 kuolleiden lasten muistopäivän hartaushetki Rantakylän kirkossa, os. Rantakylänkatu 2. Tilaisuuden jälkeen voi jäädä iltateelle ja keskustelemaan.

Jyväskylä

klo 18 Kuolleiden lasten muistopäivän hartaushetki, Kuokkalan kirkko, Syöttäjänkatu 4, 40520 Jyväskylä. Lisätietoja täällä

Kauhava

klo 18 Kuolleiden lasten muistopäivähartaus Kauhavan kirkossa. Lohdutusta ikävään sävelin ja sanoin. Tilaisuuden jälkeen kahvitus ja mahdollisuus keskustella. (Kirkkotie 5, 62200 Kauhava)

Kuopio

klo 19.30 Tyhjän sylin hartaus, Petosen seurakuntasali, Pyörönkaari 21, Kuopio. Lisätietoja täällä

Laihia

klo 19 Kuolleiden lasten muistopäivän rukoushetki Laihian kirkossa. Rukoushetkessä muistetaan lapsena kuolleita sekä jaetaan ja sanoitetaan surua ja kaipausta sanoin ja sävelin. Lisätietoja täällä

Laitila

klo 18 kuolleiden lasten muistopäivän hartaus ja muistokynttilöiden sytytys Laitilan kirkossa. Hartauden jälkeen kahvitilaisuus Kirkkokodilla.

Lapua

klo 18 kuolleiden lasten muistopäivän Tyhjän sylin kirkkohetki Kaaranmännikön leirikeskuksen kappelissa, os. Kellojantie 17, 62190 Ruha. Kirkkohetken jälkeen on vielä mahdollisuus yhteiseen iltapalaan. Lisätietoja täällä

Lieto

klo 18 Kuolleiden lasten muistopäivän rukoushetki Liedon kirkossa. Muistohetken jälkeen viemme kynttilän oman rakkaan lapsen haudalle Liedon kirkon tai Keisvuoren hautausmaalle tai muualle haudattujen muistomerkille. Lisätietoja täällä

Naantali

klo 18 Kuolleiden lasten muistopäivän hiljainen hetki, Hakapellon kappeli (Soinistentie 260, 21110 Naantali) avoinna hiljentymistä varten klo 18-19.30. Paikalla seurakunnan työntekijöitä. Lisätietoja täällä

Parkano

klo 17 Kuolleiden lasten muistohetki, Parkanon kirkko, muistokivi. Kynttilöiden sytytys ja hartaushetki. Lähdemme seurakuntatalon (Kirkkopolku 3) edestä klo 17. Viemme kynttilät kuolleiden lasten muistokivelle. Muistokivellä musiikillinen hartaushetki. Lisätietoja täällä

Pori

klo 18 Kuolleiden lasten muistopäivän iltahetki, Käppärän iso kappeli, Maantiekatu 33, Pori. Lisätietoja täällä

Rovaniemi

klo 18 kuolleiden lasten muistopäivä Korkalovaaran kappelilla, Vaaranlammentie 3, 96500 Rovaniemi. Lisätietoja täällä

Riihimäki

klo 18 kynttilähetki Riihimäen hautausmaalla. Tapaaminen Kappelikirkon edessä (Kolehmaisenkatu 26), josta siirrymme kuolleiden lasten muistokiven luokse. Lyhyt tilaisuus, joka sisältää kynttilöiden sytytyksen, rukousta, musiikkia, Raamatun lukua. Oma kynttilä mukaan. Mukana sairaalapappi Päivi Hakkari ja diakoni Tiina Heiskanen. Tilaisuuden jälkeen mahdollisuus keskusteluun. Järj. Riihimäen seurakunta. Lisätietoja täällä

Salo

klo 17 Kuolleiden lasten muistopäivän hartaus, Salon kirkko. Lisätietoja täällä

Savonlinna

klo 18 Kuolleiden lasten muistopäivän hartaus Talvisalon siunauskappelissa (Kalmistontie 1, 57100 Savonlinna). Lisätietoja täällä

Somero

klo 18 hartaus: kuolleiden lasten muistopäivä, Forsström Anna-Liisa, Pehkonen Sari, kahvit vanhalla seurakuntatalolla

Tampere

klo 18 Kuolleiden lasten muistopäivän hartaushetki Lamminpään seurakuntakodissa Rauhanportissa, Rauhantie 19 A, 33420 Tampere

Turku

klo 18 Kuolleitten lasten muistopäivän kynttilähartaus, Turun tuomiokirkko. Lisätietoja täällä

Vantaa

klo 18 kuolleiden lasten muistopäivän iltahetki Kivistön kirkossa. Lisätietoja täällä

Varkaus

klo 18–19 Kuolleiden lasten muistopäivänä ovat avoinna Varkauden pääkirkon ovet, Savontie 1, 78300 Varkaus. Lisätietoja täällä

 

Eri ajankohtana järjestettävät tapahtumat 2024

Oulu

29.9. Kuolleiden lasten muistohartaus klo 16 Kastellin kirkossa (Töllintie 38, 90230 Oulu). Lisätietoja täällä

Lahti

15.10. Tyhjän sylin kynttiläkulkue: klo 18 muistohetki Marian kammarissa (Vapaudenkatu 6), n. klo 18.45 kynttiläkulkue Marian kammarin edestä Vanhalle hautausmaalle (Radiomäenkatu 20). Oma kynttilä mukaan, ruusun saa Marian kammarista.

 

Vuonna 2024 mukana olevat yritykset ja tahot

Kiitämme lämpimästi kampanjaan 2024 mukaan lähteneitä!
Mikäli tahdot mukaan vuonna 2025, ota yhteyttä Käpy ry:n toiminnanjohtajaan: susanna.uittomaki@kapy.fi tai 045 3260980

Klikkaamalla yrityksen nimeä pääset yrityksen verkkosivuille.

Kukka- ja Hautauspalvelu Nooa
Meiltä saat kaikki hautajaisjärjestelyihin liittyvät palvelut saman katon alta Jyväskylän keskustassa.

Club for Five 
Suomen suosituin a cappella -yhtye. Voit kuunnella Club for Fiven Käpy ry:lle julkaiseman kappaleen Onnensäteenä esim. Spotifystä

Tampereen Teatteri 
Ohjelmistossa syksyllä 2024 mm. Juha Itkosen romaaniin perustuva Ihmettä kaikki. 

Cecilia Brandt
Lahjoittaa Käpy ry:lle 1 € jokaisesta myydystä kappaleesta kirjaansa Äiti, älä itke. Suru minussa ainoan lapseni kuoleman jälkeen

Kaarinanseudun Hautaustoimisto Oy
Täyden palvelun hautaustoimisto Kaarinassa. Toimimme koko Turun alueella joustavasti.

Kukka- ja hautauspalvelu Nooa Oy
Jyväskylän keskustassa sekä Ekukan verkkokaupassa. Hautaustoimistomme tarjoaa kaikki hautaukseen liittyvät palvelut samasta paikasta ja hoidamme kaiken puolestasi, myös perunkirjoituksen.

LST Group Oy
Suomalainen sähkötekniikan konserni, jonka toiminta kattaa kaiken sähkösuunnittelusta kokonaistoimituksiin ja erikoiskomponenttien valmistukseen.

Keikyän Kivi Oy
Hautakivien erikoisliike – Kiven valmistusta vuodesta 1933

Surupuu
Surupuun puiset tuhkauurnat valmistetaan käsityönä Töysässä, Etelä-Pohjanmaalla. Kaunis muotoilu, yksilöllinen kuviointi ja huolellinen viimeistely kunnioittavat juuri sinun läheisesi viimeistä matkaa.

Helsingin hautaustoimisto
Kuljemme luotettavana tukenasi suuren surusi keskellä.

Uusperheneuvonta ja terapiapalvelut Anne Huolman 

Taivaansiipi
Taivaansiipi valmistaa käsityönä kierrätystekstiileistä yksilöllisiä arkkuvaatteita naisille, miehille sekä lapsille.

Hautauspalvelu Aava
Meidän kauttamme saatte laadukkaasti kaikki hautajaisiin liittyvät palvelut. Palvelemme koko Salon alueella, Kemiönsaarella ja muissa Salon ympäristökunnissa.

Dialogis Oy 
Dialogiksen palveluiden avulla poistetaan esteitä, jotka estävät meitä käyttämästä omia voimavarojamme tai osaamistamme täysipainoisesti (psykoterapia, työnohjaus, koulutus)

Varalan Urheiluopisto
Liikunta-alan koulutuskeskus, vapaa-ajan kursseja ja leirejä, yritysten ja ryhmien hyvinvointi- kokous- ja liikuntapäiviä sekä urheilu- ja valmennustoimintaa Tampereella

TuenTie
Löydä ammattiapua ja vertaistukea mielesi tueksi.

Hautauspalvelu eHautaus Oy
Voit hoitaa hautausjärjestelyt rauhassa etänä verkosta tai puhelimitse.

Kandela.fi
Helsinki (terapiapalveluita)

Salon hautaustoimisto Oy Saustila
Surun kohdatessa huolehdimme kanssanne hautausjärjestelyistä. 

Jälki jää
Mari Pulkkinen FT, surukouluttaja ja tietokirjailija.

Ylöjärven kukka ja hautaustoimisto
Nopea ja kattava apu kaikissa hautauspalveluiden hoitoon liittyvissä asioissa Ylöjärvellä.

Kosmetologi Tmi Emma Savola
(Kangasala, Pirkanmaa)

Monon Side ry
Yhdistyksen ydintoimintaa on katupäivystys, jossa vapaaehtoiset päivystäjät liikkuvat Lahden kaupungin sekä Hollolan kunnan alueella nuorten suosimilla vapaa-ajan viettopaikoilla.

Lapinlahden Lähde ja Pro Lapinlahti
Taiteen, kulttuurin ja mielen hyvinvoinnin keskus Helsingissä

IT Tietopiste 
ICT-asentaja, tuki & ylläpito ja verkkotunnukset

Tietoverkko FI Oy 
ILMARI-ilmoittautumisjärjestelmä

Surveypal Oy  
Modernit työkalut asiakaskokemuksen mittaamiseen, seurantaan ja kehittämiseen

Kirpputori Kirputon
Euran keskustan tuntumassa. Hyväntekeväisyysloosin tuotot syyskuussa Käpy ry:n hyväksi. 

Maaret Kallio
kouluttajapsykoterapeutti, tietokirjailija

Anu Hedborg photography
Ostamalla suruadressin tuet Käpy Lapsikuolemaperheet ry:n tärkeää toimintaa. Tämä on sydämeni asia, ja toivon, että nämä adressit tuovat lohtua surun hetkellä / Anu Hedborg

Hautaustuotteet – Lalupate Oy / Studio Himalaya 
Lalupate Oy tukee Käpy ry:n toimintaa tilittäen 10 % myydyistä aikuisuurnista

Kukkariitta
Kukka- ja hautausalan erityisosaamista Virroilla vuodesta 1988. Kukkariitta lahjoittaa osan adressien tuotosta Käpy ry:lle.

 

Kuolleiden lasten muistopäivä 2024 mediassa

Iltalehti 05.09.2024. Ilona Siekkisen vauvan piti syntyä tässä kuussa: ”Sen sijaan käydään haudalla”.

MTV Uutiset 05.09.2024. Ilona Siekkisen vauvan laskettu aika olisi ollut tässä kuussa: ”Sen sijaan me käydäänkin vauvan haudalla”.

Forssan Lehti Premium 10.09.2024. Kun suru koskettaa | Helena Haapaniemi kokee käyneensä elämän erityisluokan – Hanna-tytär lohdutti ennen kuolemaansa: ”enkeli auttaa”.

STT Info 11.09.2024. Käpy ry muistuttaa kuolleiden lasten muistopäivänä: lapset ja nuoret kaipaavat tukea surussaan.

Helsingin Sanomat 12.09.2024. Maaret Kallion kolumni | Älä kehota lasta olemaan surematta.

Halloota 14.09.2024. Sytytä sinäkin kynttilä kuolleelle lapselle.

Rauhan Tervehdys 16.09.2024. Kuolleiden lasten muistohartaus mikkelinpäivänä Kastellin kirkossa.

Kirkko ja kaupunki 17.09.2024. Lapsen kuolemaa sureva voi tarvita ammattiapua, sanoo Käpy ry:n kokemusasiantuntija Maarit Suhonen.

ePressi.com 18.09.2024. Kynttilät syttyvät kuolleiden lapsien muistolle 23.9.

Töölöläinen 19.9.2024. Haudoille hiljentymään.

Aamuset 20.09.2024. Kynttilät syttyvät kuolleiden lapsien muistolle.

Aamuposti 22.09.2024. ”Sisarukset kantavat kuollutta sisarustaan mukanaan koko elämänsä ajan” – maanantaina syttyvät kynttilät Hyvinkään Puolimatkassa.

Aamuposti Premium 22.09.2024. Kolumni | Lapsen oikeus surra

Aamulehti Premium 22.09.2024. Jussi Heikkilän poika kuoli 18 vuotta sitten, mutta muisto Iirosta elää yhä – Heikkilä toivoo näkevänsä enemmän isiä vertaistukijoina.

Ylöjärven Uutiset Premium 22.09.2024. Huomenna vietetään kuolleiden lasten muistopäivää – Lapsensa menettäneille on saavilla vertaistukea.

Ylöjärven Uutiset Premium 22.09.2024. Ylöjärveläisäiti Marjut Hartikaisen elämä pysähtyi, kun hän menetti tyttärensä.

HS Premium 23.09.2024. Elämää kaipauksen kanssa.

Rantalakeus Premium 23.09.2024. Anjan 3-vuotias tyttö kuoli naapurin katumaasturin alle – suru on ollut musertavaa, mutta sen kanssa on pitänyt vain oppia elämään.

Päivämies 23.09.2024. Valtakunnallinen kuolleiden lasten muistopäivä nostaa esiin lasten ja nuorten surua.

Satakunnan Kansa Länsi Suomi Premium 23.09.2024. Jussi Heikkilän poika kuoli 18 vuotta sitten: ”Vanhempana et voi päästää läpi ajatusta, että tässä voi käydä huonosti”.

Kalajokiseutu Premium 23.9.2024. Risto Pohjola menetti tyttärensä 17 vuotta sitten liikenneonnettomuudessa – ”Muistan aina Inkan viimeiset sanat: Kyllä kai se väistää”.

MTV3 Huomenta Suomi 23.09.2024 klo 9.15. Lapsen kuolema. Tietokirjailija Liisa Ahosen haastattelu.

MTV3 Viiden jälkeen 23.09.2024 klo 17.30. Miten lapsensa menettänyt tulisi kohdata? Käpy ry:n hallituksen puheenjohtaja Krista Nuutisen haastattelu.

Kaleva Premium 25.09.2024. Anja Joensuun 3-vuotias lapsi kuoli naapurin katumaasturin alle Kempeleessä – Musertavan surun kanssa on pitänyt vain oppia elämään.

Kalajokiseutu Premium 25.9.2024. Lasten ei pitäisi kuolla ennen vanhempiaan.

Kaleva Premium 26.09.2024. Kun laskettu aika viimein tuli, Iisakki-poika oli jo perhehaudassa – Oululainen Ilona Siekkinen on antanut kasvot äidin surulle.

 

Kuolleiden lasten muistopäivän kampanja 2023

Vuonna 2023 kampanjaan osallistuneet yritykset ja tahot

Anu Hedborg photography, suruadressit 

BenuTree lahjoittaa 15 % syyskuun 2023 tuotoista Käpy ry:lle. Istuta rakkaan edesmenneen muistolle puu. Tilaamalla kotimaisen ja ekologisen BenuTree uurnan saat Muistopuun sekä puun istutusohjeet.

Club for Five, Onnensäteenä

Fais, työvaatteet, liikelahjat ja mainostuotteet

IT Tietopiste, ICT-asentaja, tuki & ylläpito ja verkkotunnukset

Jenni Sofia Visuals lahjoittaa lapsensa menettäneille vanhemmille suunnatun rentoutusillan Tampereella.

Kiirrakka lahjoittaa loppuvuoden 2023 aikana myymästään Syli-uurnamalliston ja mallistoon tulevan arkun tuotosta 10 % Käpy ry:lle.

Maaret Kallio, kouluttajapsykoterapeutti, tietokirjailija

My Day Spa lahjoittaa osan verkkokaupan myynnistä

Surukoru tekee Käpy ry:lle rahalahjoituksen ja lahjoittaa lisäksi 2 € jokaisesta syyskuun aikana tulleesta korutilauksesta.

Kukkariitta lahjoittaa osan adressien tuotosta Käpy ry:lle

Tietoverkko FI Oy, ILMARI-ilmoittautumisjärjestelmä

Vehanen lahjoittaa jokaisesta syyskuun aikana tilatusta syyskukkaistutuksesta, sammalsydämestä tai havukranssista 20 € Käpy ry:lle, toimitus voi olla myöhemmin, vaikka jouluksi.

 

Kuolleiden lasten muistopäivä mediassa vuonna 2023

SOSTE-kirje 31/2023, 13.9.2023. 23.9. Kuolleiden lasten muistopäivä

Kirkko ja kaupunki 14.09.2023. Paikka näkymättömälle surulle – kuolleiden lasten muistomerkki valmistui Hämeenkylän seurakunnan hautausmaalle Vantaalle

STT Info 14.09.2023. Kuolleiden lasten muistopäivää vietetään 23.9.

Siikajokilaakso 16.09.2023. Kynt­ti­lät syt­ty­vät kuol­lei­den lasten muis­tol­le 23. syys­kuu­ta – val­ta­kun­nal­li­nen muis­to­päi­vä syntyi van­hem­pien aloit­tees­ta

Iisalmen Sanomat Premium 16.09.2023. Seija Salmijärvi piteli kivuista kärsivää tytärtään ja lupasi saattaa hänet pois täältä – kuoleman jälkeen löytyi 35 kirjettä

Kuusamon Seutu 17.09.2023. Tyhjän sylin muistomerkki on surun, kaipauksen ja lohdun paikka – 23 vuotta sitten tehty aloite toteutui

Karjalainen 18.09.2023. Rantakylän kirkossa Joensuussa vietetään kuolleiden lasten muistopäivän rukoushetkeä tulevana lauantaina

YLE Mielipide 21.9.2023. Leena Vilkan kolumni: Ohjeeni lapsensa menettäneiden kohtaamiseen

Radio Suomi Hämeenlinna 21.9.2023. Lapsensa menettänyt Taina Kalliokoski: ”Pietari teki minusta äidin”

Pieksämäen Lehti Premium 22.09.2023. Vangasniemen kappelissa hartaushetki kuolleiden lasten muistolle

terveyskyla.fi/vertaistalo/ajankohtaista 22.9.2023. Käpy Lapsikuolemaperheet ry tarjoaa vertaistukea suruun

MTV Uutiset 23.09.2023. Parantumaton syöpä vei Leenan tyttären, Teklan, 6 – nyt hän esittää toiveen suomalaisille

YLE 23.09.2023. Äidit kertovat, kuinka sekaisin elämä menee, kun oma lapsi kuolee – Suomessa lapsensa menettäneitä vanhempia kohdellaan epätasa-arvoisesti

Helsingin Uutiset 23.09.2023. Otto, 18, sai harvinaisen kohtauksen ja kuoli – äiti Johanna: ”Sanoin, että Otto ei ehkä selviä, me kyllä selviämme”

MTV Uutiset 23.09.2023. Miten lapselle tulisi puhua kuolemasta? Psykiatrin ja lapsensa menettäneiden neuvot – ”Lapsi ei ymmärrä, jos kerrot, että ihminen nukkui pois”

Uusimaa Premium 23.09.2023. Tyhjä syli satuttaa syvältä – Porvoon hautausmaalle rakennettiin kaunis muistelupaikka

MTV Uutiset 23.09.2023. Kun lapsi kuolee, lukee vanhemman sairauslomatodistuksessa usein masennus tai trauma – Käpy ry toivoo Suomeen ansiosidonnaista suruvapaata.

Ilta-Sanomat 23.09.2023. Kuolema, jota kukaan ei osannut odottaa

Itäväylä 23.09.2023. Näsinmäellä voi nyt surra tyhjää syliä – Muistokivi otetaan käyttöön kuolleiden lasten muistopäivänä

ePressi.com 26.09.2023. Tyhjän sylin kivi siunattiin Vuorentaan hautausmaalla