Hyvinvointialueiden taattava kriisiapu sureville vanhemmille ja perheille

Hyvinvointialueiden on huolehdittava siitä, että lapsensa menettäneille tarjotaan kriisiapua siitä riippumatta, mikä on avuntarvitsijan asuinpaikka. Käpy Lapsikuolemaperheet ry kartoitti lapsensa kuoleman kokeneiden vanhempien kokemuksia kriisiavusta pikakyselyllä. Kyselyyn vastasi 50 lapsensa menettänyttä vanhempaa eri hyvinvointialueilta.

Useimmat vanhemmat kokevat lapsensa kuoleman traumaattisena, varsinkin jos se on ollut äkillinen. Käpy Lapsikuolemaperheet ry peräänkuuluttaa hyvinvointialueita huolehtimaan siitä, että lapsen kuoleman kohdanneet vanhemmat saisivat tarvitsemaansa kriisiapua.

Käpy ry kartoitti pikakyselyllä, millaisia kokemuksia lapsensa menettäneillä vanhemmilla on kriisiavun saannista. Kyselyyn vastanneista 68 prosenttia ilmoitti, että heille oli tarjottu kriisiapua. Kyselyn avoimiin vastauksiin saatiin ilahduttavan paljon myös positiivisia kokemuksia kriisiavusta.

Kriisiavusta järjestyi intensiivinen ja elintärkeä tuki molemmille vanhemmille. Turvaa toi jatkuvuus, kun auttamassa oli useimmiten samat työntekijät. Lapsen kuoleman jälkeen meidät osattiin kohdata hyvin ja meitä osattiin auttaa. Kriisityön ammattilaisten kanssa ei tullut koskaan tunne, että meidän tarvitsisi itse suojata ammattilaista traumaattiselta kokemukseltamme (kuten joissain yhteyksissä terveydenhuollossa asioidessa on ammattilaisen reaktion vuoksi tuntunut).

(Keski-Suomen Suomen hyvinvointialueella asunut lapsensa menettänyt vastaaja)

Kun kysyttiin, olisiko vastaaja kaivannut kriisiapua lapsen kuoleman jälkeen, kaikki valitsivat vaihtoehdoksi joko kyllä tai myöhemmin.

 

Suurin osa lasten kuolemista äkillisiä

84 prosenttia kyselyyn osallistuneista vastasi, että lapsen kuolema oli ollut äkillinen. Kriisiavusta läheisen äkillisen kuoleman yhteydessä on säädetty laissa, joten hyvinvointialueella on velvollisuus ohjata vanhemmat kriisiavun piiriin. 16 prosenttia vastaajista ilmoitti, että lapsen kuolema ei ollut äkillinen. Heistäkin puolet kuitenkin vastasi, että heille oli tarjottu kriisiapua.

Sain heti sairaalassa puhelinnumeron, mutta minun ei odotettu itse ottavan yhteyttä vaan hoitaja varasi minulle soittoajan kriisiapuun. Sieltä otettiin yhteyttä seuraavana päivänä, jolloin juttelimme jonkun aikaa ja samalla varasimme tapaamisajan päivän/kahden päivän päähän. Se, että minun ei oletettu ottavan asiaa hoitaakseni oli todella hyvä, sillä vaikka todella tarvitsin apua, en olisi sitä välttämättä alkanut itse hoitamaan.

(Helsingin hyvinvointialueella asunut lapsensa menettänyt vastaaja)

32 prosenttia vastaajista ilmoitti, että heille ei ollut tarjottu kriisiapua. Tässä ryhmässä lapsen ilmoitetuissa kuolinsyissä korostuivat raskaudenaikaiset menetykset, kuten kohtukuolema ja raskauden myöhäinen keskeytys geneettisistä syistä.

Ei ehkä lasketa täysin tässä tarkoitetuksi kriisiavuksi, mutta ennen raskaudenkeskeytystä äitiyspolilla kaikki työntekijät osasivat käsitellä asiaa äärettömän hienotunteisesti ja tukea akuutissa kriisissä, mikä auttoi henkisesti pitämään ylipäätään itsensä jollain tapaa kasassa edes keskeytykseen asti.

(Geneettisen raskaudenkeskeytyksen kautta lapsensa menettänyt vastaaja)

Emme saaneet mitään tukea. Kun sairaalan ovi oli suljettu, oli meidät jo unohdettu. Olimme potilaita muiden joukossa. Meille lyötiin nivaska lappuja hautajaisten järjestämisestä ja numeroita mihin ottaa yhteyttä, jos siltä tuntuu. Ei sureva itse kykene ottamaan yhteyttä mihinkään. Apua pitää tarjota heti tapahtuneen jälkeen, ja tarjota sitä vielä kotiinkin.

(Kohtukuoleman kautta lapsensa menettänyt vastaaja)

 

Lapsensa menettänyt ohjattava myös jatkotuen pariin

Käpy ry ja muut Surujärjestöt painottavat, että läheisensä menettänyt tulee ohjata akuutin kriisiavun jälkeen jatkotuen pariin. Jatkotuen tarve tulee arvioida ja tuen tulee perustua surevan tarpeeseen ilman diagnoosia. Tässä kyselyssä 38 prosenttia vastasi, että heidät oli ohjattu jatkotuen pariin.

Kriisiapu tuki meidän vanhempien jaksamista ja voimavaroja, jotta pystyimme olla vanhempia muille lapsillemme kriisin hetkelläkin. Saimme vinkkejä käytäntöön ja arkeen ja meidän perheemme voimavaroja kannateltiin. Kriisiapua oli aluksi useita kertoja viikossa ja sitten harveni meidän omaan tahtiin ja tarpeisiin mukautuen. Kriisityöntekijät olivat suurin tuki siinä, että pysyimme edes hieman toimintakykyisinä vauvan kuoleman jälkeen. Meille kerrottiin heti alussa, että kriisiapua on tarjolla jopa vuosi, jos vain sitä kaipaamme.

(Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella asunut vastaaja)

22 prosenttia ilmoitti, että heitä ei ollut ohjattu jatkotuen pariin, ja 30 prosenttia, että heitä ei ollut ohjattu mutta he olivat itse hakeutuneet jatkotuen pariin.

Muu kriisiapu onnettomuuden jälkeen on ollut heikkoa. Siirryttyämme pienen kotikuntamme palveluiden varaan jäimme käytännössä oman onnemme varaan. Yhteyttä (yksi puhelinsoitto) pidettiin vain toiseen meistä vanhemmista ja vastuutettiin näin tekemään arvio muun perheen ja läheisten avun tarpeesta. Alaikäisten lasten osalta ohjeistus oli, että he voivat ottaa yhteyttä koulun ammattilaisiin jos kokevat avulle tarvetta. Ajattelisin, että he olisivat ehdottomasti tarvinneet apua, mutta lapsen mahdollisuudet kriisitilanteessa on hyvin olemattomat hakeutua itse sokkeloisessa palveluverkossa avun piiriin.

(Varsinais-Suomen hyvinvointialueella asunut lapsensa menettänyt vastaaja)

 

Joidenkin kohdalla kriisituki oli kertaluontoista, mikä ei ole vastannut tuen tarpeeseen. Käpy ry muistuttaa, että kriisiapua tulee tarjota aktiivisesti ja toistuvasti, sillä avun tarve voi ilmetä vasta päivien tai viikkojen viiveellä.

No sain kriisikeskuksessa keskusteluapua mutta koin ettei siitä oikein ollut apua/ olisin tarvinnut pitempiaikaisesti esim terapiaa. Sain tavata vain 1 kerran psykiatrista sairaanhoitajaa vauvan kuoltua.

(Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella asunut lapsensa menettänyt vastaaja)

 

Kyselyn toteutus

Käpy Lapsikuolemaperheet ry kartoitti lapsensa kuoleman kokeneiden vanhempien kokemuksia kriisiavusta pikakyselyllä, jonka linkki jaettiin yhdistyksen Facebook- ja Instagram-tileillä. Vajaan kahden viikon aikana kyselyyn vastasi 50 lapsensa menettänyttä vanhempaa 16 eri hyvinvointialueelta. Vastaajien lapset olivat kuolleet vuosina 2000–2025. Kaksi kolmasosaa vastaajista oli menettänyt lapsensa 2020-luvulla.

 

Teksti: Hanna Lappalainen

Kuva: Auli Kukkonen