Club For Fiven uusi kappale tekee lapsensa menettäneiden surusta näkyvän
Club For Five -lauluyhtye on julkaissut 12.5.2022 uuden singlen, jonka syntytarina ja merkitys ovat poikkeuksellisia. Onnensäteenä-kappale on syntynyt yhteistyössä Käpy Lapsikuolemaperheet ry:n kanssa lohduksi lapsen menettäneille vanhemmille ja perheille.
Ajatus yhteistyöstä Club For Fiven ja Käpy Lapsikuolemaperheet ry:n välillä syntyi lapsensa menettäneille perheille suunnatuista lauluntekstin kirjoittamisen työpajoista, joita vetänyt Johanna Viksten on kappaleen alkuperäinen sanoittaja. Etänä toteutettuihin ryhmiin osallistui lapsensa menettäneitä vanhempia sekä lasten isovanhempia ja sisaruksia ympäri Suomen.
”Perheiltä saamamme viestin mukaan musiikkia kuunnellessa voi käsitellä tunteitaan ja saada lohtua surun keskellä. Sanoitukset ovat monelle tärkeitä”, kertoo Käpy Lapsikuolemaperheet ry:n toiminnanjohtaja Susanna Uittomäki.
Yhteistyökumppanina Club For Five
Avustusta projektiin saatiin Otto A. Malmin lahjoitusrahastolta. Apurahan turvin Club For Five sovitti ja työsti ohjelmistoonsa uuden, lapsen kuolemaa käsittelevän mittatilauslaulun. Sanoittaja Johanna Viksten kertoo, ettei laulun syntytarina ole helpoimmasta päästä.
“Olin kirjoittanut vuositolkulla Onnensäteenä-tekstiä, yrittänyt säveltääkin. Yleensä lauluni työstyvät helpommin, mutta itse läheisten lapsen hautajaisissa olleena, niiden tunteiden sykeröissä en saanut tätä laulua koskaan valmiiksi”, Viksten kuvailee. ”Onneksi sain tekstin tekoon kanssani Eija Hinkkalan. Kaunis sävellys syntyi Hanna Kankaalalta. Olen Käpy ry:n lauluntekstityöpajojen hetkistä todella kiitollinen. Porukan vertaistuki toisilleen sekä henki oli todella ainutlaatuista. Kurssilaisista osa kirjoitti vain omien tunteiden purkamiseksi, osa on jo julkaissutkin tai julkaisemassa laulua – omalle rakkaalle lapselle tai lapsenlapselle omistettuna.“
Prosessin tuloksena syntyi kaunis, herkkä mutta voimakas kappale. ”Tekijät onnistuivat katsomaan rankkaa aihetta tosi kauniisti ja synnyttivät hyvin erityisen laulun, josta tuli erityinen myös meille esittäjille”, kuvailee Club For Fiven Jouni Kannisto.
Vaiettu suru
Lapsen kuolemasta ei ole helppo puhua. Välillä tuntuu, että koko asia halutaan ohittaa yksinkertaisesti vaikenemalla.
”Tällä hetkellä suomalainen yhteiskunta ei riittävästi tue lapsensa menettänyttä. Joskus tuntuu, kuin koko asia haluttaisiin lakaista maton alle unohtamalla näiden perheiden olemassaolo kokonaan. Suurin osa vanhemmista ei esimerkiksi ole oikeutettuja mihinkään sellaiseen yhteiskunnan tarjoamaan tukeen, joka mahdollistaisi töistä poissaolon. Tilanne voitaisiin lainsäädännön tasolla ratkaista esimerkiksi Tanskan mallin mukaisella suruvapaalla, jos tahtotilaa olisi”, sanoo Käpy ry:n Susanna Uittomäki.
Ruohonjuuritasolla toimivan yhdistyksen ei yksin ole mahdollista korjata lakia, mutta jotain voidaan silti tehdä. Yhteistyössä syntynyt laulu antaa äänen sille, mistä olisi helpompi vaieta. Saman kokeneet voivat tuntea yhteisen kappaleen voimauttavana. ”Olisi hienoa, jos teos tavoittasi lapsensa menettäneitä perheitä ja antaisi voimaa ja lohtua surun keskellä – auttaisi kokemaan, että kuolleella lapsella on paikka ja merkitys myös yhteisössä”, Club For Fiven Jouni Kannisto toivoo.
”Musiikki alkaa siitä mihin sanat loppuvat”
Myös kappaleen solisti, Club For Fiven Saima Haapanen kertoo Onnensäteenä-kappaleen olevan esittäjilleen merkityksellinen. ”Tuntui tärkeältä laulaa edes pientä lohtua perheille suuren surun keskellä. Samalla koimme arvokkaaksi olla mukana tekemässä lapsensa menettäneiden surua näkyväksi myös laajemmin. Kukaan ei saisi jäädä kivussaan yksin. Ihmiset ympärillämme kokevat monenlaisia pysäyttäviä tragedioita, jotka helposti jäävät muilta piiloon. Ymmärrys siitä, mitä toinen käy läpi elämässään, auttaa kohtaamisessa ja asettumisessa tukemaan vaikeaa elämäntilannetta. Tähän toivomme laulumme luovan turvallisen hetken, sillä musiikki alkaa siitä mihin sanat loppuvat”, Haapanen summaa.
ONNENSÄTEENÄ
Säv. Hanna Kankaala
San. Johanna Viksten, Eija Hinkkala
Sov. Jouni Kannisto
CLUB FOR FIVE
Maija Sariola
Saima Haapanen
Jouni Kannisto
Juha Viitala
Tuukka Haapaniemi
KUUNTELE ONNENSÄTEENÄ-SINGLE:
KATSO VIDEO KAPPALEEN ÄÄNITYKSISTÄ: