Tunnelmia ryhmänohjaajakoulutuksesta
Käpy ry:n tukihenkilö- ja ryhmänohjaajakoulutus järjestetään jälleen toukokuussa 2023. Edellisen kerran vapaaehtoisia koulutettiin syksyllä 2022 – tässä tekstissä on erään ryhmänohjaajakoulutettavan tunnelmia koulutuksen jälkeen.
Yhdeksän käpyä kouluttautui männyn juuressa
Silmäpari ja hennosti hymyilevät kasvot lähestyvät minua. Askel, toinen, kolmas. Seisahdus. Vielä yksi varovainen askel. Aavistuksen kysyvä hymy tuikkii silmiin asti.
Kasvojen lähestyminen pysähtyy. Huomaan hartioideni jännityksen laukeavan. Päästän ilmat kunnolla ulos keuhkoistani.
Siinä, reilun käden matkan päässä kulkee minun rajani, lapsen kuoleman jälkeen aiempaa kauempana kehostani, ja vertainen osasi lukea sen. Katsomme toisiamme ja hymyilemme. Rentoudun. Pian on minun vuoroni ottaa askelia ja terästää tuntosarveni.
Kouluttaja Nenne Amnell ohjaa meitä lukemaan toistemme sanattomia viestejä tilan tarpeesta ja kertomaan, miltä tuntuu, kun toinen tulee istumaan ihan liki tai lähestyy eri suunnista. Välillä tilanteet ja katseet käyvät koomisiksi ja pienessä huoneessa kaikuu vapauttava nauru.
”Ei sitä normaalina viikonloppuna tunne näin montaa tunnetta”, huudahtaa eräs osallistujista.
Opettelemme lukemaan tunneviestejä. Miten samoilla sanoilla onkin eri ihmisten korvissa niin erilainen kaiku? Siksi ryhminä tapaavien vertaisten kohtaamisia ja jakamista voivat auttaa esimerkiksi kuvallisten symbolien, liikkeen tai värien käyttö.
Kahden päivän aikana me yhdeksän vertaisvanhempaa jaamme kokemuksia, opettelemme kaiuttavaa kuuntelua ja sopivien kysymysten esittämistä.
Sivuseinän valkotaululla muistuttavat vertaisuutemme perusta, kunkin omin käsin kirjoittama kuolleen lapsen nimi.
Harjoittelemme vaikeiden ryhmätilanteiden ohjaamista. Puhumme kuoleman rituaaleista, surun eri muodoista ja osa-alueista, traumasta, tunteiden ilmaisutavoista. Kartoitamme omia voimavarojamme ja havainnoimme reaktioitamme sekä ryhmän dynamiikkaa.
Lopun kiitokset vertaistuesta, kuuntelusta ja ennen kaikkea turvallisesta ja luottamuksellisesta tilasta kaikuvat vilpittömyyttä. Kun kouluttajan kiittää jokaista kuollutta lasta nimellä, tuoliringissä istuvien katseissa kimaltaa kosteus.
Asettelen todistuksen varovasti reppuuni ryhmänohjaajan käsikirjan ja muistiinpanojeni viereen, heitän repun selkääni. Ovelta kurkistan vielä olkani yli Varalan urheiluopiston ryhmätyötilaan. Takaseinään maalatun lattiasta kattoon ulottuvan männyn oksilla ei ole lintuja. Sen juurella kaksi päivää istuneet kävytkin ovat ottaneet oivalluksen siemenensä ja heilahtaneet eteenpäin.
”Täällähän se käpy onkin”, tuumaa pitkälle kotimatkalle pian suuntaava vertainen.
Yksi ruskea auennut männynkäpy oli eksynyt opiston ulko-oven betonikynnykselle. Poimin sen kämmenelleni. Arjessaan lapsensa menettänyt voi kokea olevansa yksin ja outo, mutta vertaisten lämmin ymmärrys kannattelee.
Taina Kalliokoski
Haluaisitko sinä kouluttautua tukihenkilöksi tai (jos olet jo käynyt tukihenkilökoulutuksen) ryhmänohjaajaksi? Seuraava koulutus on toukokuussa, ja haku on nyt käynnissä! Hakulomake lisätietoineen löytyy täältä.