Pihlan tarina

”Meidän Papu tuli maailmaan 12.3. Klo 3:51. Pieni terve tyttö, 2734g ja 46cm. Ollaan oltu nyt Sjoen päässä yötä, pikkuinen tarvitsi hieman apuja alkuun keskolassa. Nyt ollaan matkalla Tampereelle, ei ole mitään akuuttia hätää mut on pari juttua mitkä tarvii vielä lisätutkimuksia. Papu lähti hyvällä kyydillä edeltä jo aamulla ja me tässä rauhoksiin just mennään perästä kuulemaan lisää. Kovin on sisukas tyttö ja mätkii hoitajia mennen tullen ja tarttuu melkein rinnuksista kii. Äitin ja iskän sylissä rauhottuu.”

Vähänpä tiesimme tuona maaliskuisena yönä, kun saimme esikoisen syliimme ensimmäistä kertaa. Lähetimme läheisillemme pian syntymän jälkeen viestin tilanteesta, jonka ajattelimme vielä tuolloin olevan korjattavissa. Katselimme Papua kuin rakastuneet vanhemmat katsovat lastaan: kannustaen ja ihaillen. Sylittelimme ja hoivasimme. Papu oli täydellinen. Istutin neljäkymmentä orvokkia pikkuruukkuihin jaettavaksi rakkaille läheisille, jotka toukokuussa tulisivat juhlistamaan nimenantoa. Kutsukorteissa luki kirjoittamani runo:

Synnyit meille jo kauan sitten
Olit toiveena, kullanmuruna päivän paisteen.
Pajunkissojen kuiskeessa
Hiirenkorvien kuunnellessa
Vain luoja yksin tiesi
Mitä leskenlehtien tanssi tarkoitti
Juhlat! Se kertoi
Pian on juhlat!
Ja näin, vihdoin
Tämän kevään merkiksi
Saimme juhlat
Ja ristimme sinut Kullanmuruksi
@pieni_runokirja

Saimme Seinäjoella Papun synnyttyä tietoomme ensimmäiset huonot uutiset. Keskolassa havaittiin, että Papulla on suolistossa rakennevika. Kuulin tämän ensimmäistä kertaa, kun tikkauksen ja pienen lepohetken jälkeen näin Papun. Puolisoni rauhoitteli, ja totesimme yhdessä, että asia on leikkauksella korjattavissa. Näin meille myös lääkäri Seinäjoella totesi. Leikkausta varten oli lähdettävä Tampereelle. Synnytin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, ja jo torstaiaamuna Papu kiidätettiin Tampereelle. Kävimme itse lepäämässä kotona, mutta lähdimme pian rakkaan tyttäremme perään. Ennen Tampereelle lähtöä kuulimme jo Seinäjoella lääkäriltä, että myös Papun sydämestä on löytynyt jotain. Tarkempaa diagnoosia ei pystytty antamaan. Lähdimme Tampereelle sydän edellä. Suolisto-ongelman ehtisi korjata myöhemmin.

Meidän on pysyttävä vahvoina, ajattelimme, Papun tähden.

Neljäkymmentä orvokkia

Viestittelin ennen Tampereelle lähtöä isosiskoni kanssa. Kerroin hänelle, mistä on kyse, ja pyysin, että hän välittäisi viestin vanhemmillemme. Viestittelyn päätteeksi annoin isosiskolle ohjeen: ”Kävisitkö hakemassa ne neljäkymmentä orvokkia meiltä kotoa, jätän avaimen postilaatikkoon. Siltä varalta, että tästä tuleekin pitempi sairaalareissu”.

Meidän on pysyttävä vahvoina, ajattelimme.

Olin juuri synnyttänyt. Onneksemme olin fyysisesti hyvässä kunnossa ja matka saattoi startata. Tampereella kaikki oli sekavaa. Melko pian meille selvisi, että myöskään Tampereella Papua ei voitaisi auttaa. Oli tehtävä siirto Helsinkiin, vielä samana iltana. Pala kurkussani kasvoi. Puolisoni oli luottavaisemmin mielin ja jaksoi loppuun asti uskoa, että joku jossain pystyisi meidän pienen pelastamaan.

Sairaalapappi kastoi Papun Tampereella 13.3.2025 Pihla Iina Orvokiksi. Olimme miettineet kauniin nimen valmiiksi jo kauan sitten. Pihla näytti aivan nimeltään.

Pihlan toinen matka

Torstai-iltana 13.3.2025 Pihla siirrettiin Tampereelta Helsinkiin. Kun siirtoa valmisteltiin, saimme seurata tapahtumia sivusta ja olla koko ajan vauvamme lähellä. Valmistelun aikana tapahtui dramaattisia muutoksia Pihlan voinnissa ja pelkäsimme menettävämme hänet. Kaikki sujui kuitenkin hyvin. Puolisoni vitsaili Pihlalle, että olet sinä aikamoinen tyttö, kun jo 0-vuotiaana olet nähnyt näin paljon maailmaa ja miten upealla ajopelillä vielä. Pihla näytti tyytyväiseltä lämpimässä kuljetusvaunussa, pienet suojat suloisten korviensa päällä.

Matkalla Tampereelta Helsinkiin emme juuri puhuneet. Varmistelin, että puolisoni pysyy hereillä ja olin valmis vaihtamaan osia. Selvisimme kuitenkin Helsinkiin saakka. Uudessa lastensairaalassa noin klo 23 torstai-iltana odotimme kardiologia, joka kertoisi meille enemmän Pihlan tilanteesta. Kardiologilta kuulimme, että Pihlan sydämessä oli erittäin vaikea ja vakava rakennevika. Tässä vaiheessa kardiologi ei pystynyt antamaan meille enempää informaatiota vaan toisteli, että huomisen asiantuntijapalaverin jälkeen tiedämme lisää.

Musertavan tiedon jälkeen halusimme vain Pihlan lähelle. Kiirehdimme hämärään huoneeseen, jossa Pihla nukkui sievässä pedissä lämpölampun alla turvalonkero vierellään. Hän oli niin kaunis. Niin rakastettu. Olisimme voineet viipyä Pihlan vieressä koko yön, mutta tarvitsimme voimia tulevaa päivää varten, joten lähdimme yöksi hotelliin. Tiesimme Pihlan olevan hyvässä hoidossa ja saavan hellyyttä ja huomiota yöhoitajalta. Puolisoni sai matkan uuvuttamana nukuttua. Minä itkin ja koitin saada rintojani maidosta tyhjäksi. Lavuaarin äärellä oli kalsea tunnelma.

Pitkä perjantai

Seuraavana aamuna menimme hotellin aamupalalle. Olimme molemmat väsyneitä, vaitonaisia. Aamupalan jälkeen lähdimme osastolle rakkaamme vierelle. Lauloimme ja juttelimme Pihlalle. Pihla siristi silmiään, kun sälekaihtimien raoista pilkisti aurinko. Puolisoni isosisko oli sattumalta Helsingissä työmatkalla, ja hän saapui seuraksemme. Läheisistä Pihlan täti oli lisäksemme ainut, joka näki Pihlan elossa.

Meille kerrottiin, että mitään ei ole tehtävissä.

Perjantaina iltapäivällä noin klo 13.30 meidät kutsuttiin huoneeseen, jossa istui asiantuntijoita. Meille kerrottiin, että mitään ei ole tehtävissä. Muistan hetken kipeän elävästi. Halasimme puolison kanssa kyynelehtien pitkään. Saimme vastauksia kysymyksiimme ja tukea hoitohenkilökunnalta.

Hieman valoa

Lähdön hetki oli rauhallinen. Kaunis. Hiljainen. Sylittelimme toisiamme ja Pihlaa. Kuolinajaksi merkittiin 18.49.

Juttelemme Pihlalle päivittäin. Sain Pihlan kanssa upean raskauden ja hienon synnytyskokemuksen. Hän syntyi meille täydellisenä. Olimme ikionnellisia. Pihla teki meistä vanhemmat.

Hän syntyi meille täydellisenä.

Ensimmäisenä kesänä isosiskoni istutti minulle ison ruukun kauniita orvokkeja. En ole kysellyt neljänkymmenen orvokin kohtalosta. En ole varma, selvisivätkö ne. Ajattelen, että on haikean symbolista, jos nekin olisivat kuolleet.

Elämä näyttää jo hieman valoa, ja Pihlan 1-vuotissyntymäpäivänä 12.3.2026 meille on varattu rakenneultra. Jos kaikki menee hyvin, Pihla saa pikkusisaruksen, jonka on määrä syntyä heinäkuussa. Uskon, että Pähkinän odotus on rohkeinta, mitä olen ikinä elämässäni tehnyt.

Pihlan kuoleman jälkeisenä yönä, kun en saanut nukuttua, kirjoitin puhelimen muistiin runon:

Olit meille
Kevään ensimmäinen leskenlehti
Hauras ja kaunis tulppaani
Kaikki maailmamme värit
Lähdit tietäen
Sua rakastetaan
Jätit meille ikuisen lämmön
sydämeen,
Joka jatkaa sykkimistä, kun omasi ei enää jaksanut
Sinun takiasi kullanmuru
Heräämme vielä iloon elämän
Sinun takiasi
Näemme vielä maailman väreinä
Pihla Iina Orvokki, 12.3.2025–14.3.2025. Olet mahtava.
@pieni_runokirja

 

Teksti ja kuva: Virve Leppäaho

Vertaistarina on julkaistu KÄPY-lehdessä 1/2025.