Miten rohkaista lasta kertomaan tunteista ja ajatuksista?
Joskus – ehkä liiankin usein – me aikuiset ajattelemme, että lapsi ei sure, jos hän ei ilmaise suruaan näkyvästi tai jos hän ei puhu läheisen menettämisestä. Jotkut lapset kertovat avoimesti ajatuksistaan ja sanoittavat tunteitaan, mutta on myös tavallista, että me aikuiset emme saa tietää lapsen mieltä vaivaavista ajatuksista ja kysymyksistä. Useimmiten lapsi ajattelee paljon enemmän kuin me aikuiset näemme ja kuulemme.
Huolta ja arkista hoppua
Lapsi saattaa myös suojella vanhempiaan tai muita läheisiään lisäsurulta ja huolelta eikä siksi kerro kaikkia ajatuksiaan kotona. Kun lapsi näkee, että aikuinen itkee tai ahdistuu kuolleesta läheisestä puhuttaessa, hän voi todeta, että on parempi olla puhumatta asiasta.
Lapsen voi myös olla vaikea sanoittaa ajatuksiaan tai löytää arjessa tilaa kysymysten esittämiselle. Monet tilanteet esimerkiksi koulupäivän aikana saattavat jäädä lapselta kertomatta arjen keskellä, jos hiljaista kahdenkeskistä aikaa ei ole ja jos asioiden puheeksi ottaminen ole helppoa.
Lapsi tarvitsee aikuisen apua ajatustensa ja tunteidensa sanoittamiseen, sillä hänellä ei välttämättä ole keinoja tuoda ajatuksiaan esiin. Apuna tässä voivat toimia lapselle läheiset aikuiset tai ammattilaiset.
Toiminnallisuus kommunikoinnissa
Lapselle luontainen tapa käsitellä asioita on toiminnallisuus, ja pientenkin keinojen avulla lapsen voi olla helpompi kertoa asioista. Toiminnallisia keinoja on monia ja niitä voi voimavarojensa puitteissa myös keksiä itse lisää. Kysymyspurkki, muistokivet, voimalista, hengittäminen ja turvapaikkaharjoitus ovat esimerkkejä olemassa olevista toiminnallisista keinoista.
Kysymyspurkki antaa lapselle mahdollisuuden kysyä rauhassa mieltä askarruttavia asioita. Muistokivissä jutellaan tavallisista, surullisista/ikävistä ja erityisen hyvistä muistoista kolmen erilaisen kiven äärellä. Voimalistamenetelmä auttaa miettimään hyvää mieltä tuovia asioita niiden tilanteiden varalle, jotka tuntuvat vaikeilta. Hengittämismenetelmää voi käyttää itsensä rauhoittamiseen, ja turvapaikkaharjoituksessa luodaan mielikuvituksen avulla turvallinen paikka, johon voi palata esimerkiksi pelottavissa tilanteissa.
Erityisesti isompien lasten kanssa on hyvä miettiä yhdessä, mikä tapa teillä voisi toimia. Myös ammattilaiset voivat käyttää toiminnallisia menetelmiä lasten kanssa työskennellessään.
Lasten kohdalla tilanteet vaihtelevat hyvin nopeasti, joten jos lapsi ei tänään innostu ehdottamastasi menetelmästä, voit yrittää myöhemmin uudelleen. Voi myös olla hyvä tarttua tilaisuuteen, jos lapsi itse näyttää kiinnostuvan jostain asiasta, jonka yhteydessä voisit ehdottaa toiminnallista menetelmää.
Kokeilemalla selviää
Voit kertoa lapselle, että erilaiset tunteet ovat normaaleja eikä niitä tarvitse yrittää poistaa väkisin. On kuitenkin hyvä, että lapsella on tiedossa joitain vaihtoehtoja, joilla hän voi yrittää vaikuttaa omaan oloonsa, jos tunteet tuntuvat liian isoilta.
Kaikki keinot eivät toimi kaikille tai joka kerta, mutta lapsi voi sinun avustuksellasi harjoitella erilaisia keinoja. Voitte poimia juuri teille sopivat vinkit tai soveltaa niitä.
Saatatte keksiä itse vielä enemmän vaihtoehtoja, jotka toimivat juuri teillä. Jos tuntuu, että omat voimavarat eivät riitä, ehkä myös perheen ulkopuoliset aikuiset tai lapsia kohtaavat ammattilaiset voivat olla apuna.
Ohessa on tarkemmat ohjeet yllä esiteltyihin toiminnallisiin menetelmiin eli kysymyspurkkiin, muistokiviin, voimalistaan, hengittämisen hyödyntämiseen ja turvapaikkaharjoitukseen.
Kysymyspurkkimenetelmä tarjoaa ratkaisumallin tilanteisiin, joissa lapsen on vaikea ottaa puheeksi mieltään askarruttavia kysymyksiä ja toisaalta aikuisen on vaikea tietää, onko lapsella jotain kysyttävää. Lapselle voi kertoa, että tätä varten on keksitty kysymyspurkki. Lapsi voi kirjoittaa kysymyksensä paperilapulle ja pudottaa ne kysymyspurkkiin. Kysymyspurkkimenetelmä sopii parhaiten lapsille, jotka osaavat jo kirjoittaa, mutta aikuisen avustuksella sitä voi hyödyntää pienempienkin kanssa.
Tarvikkeiksi riittää mikä tahansa kippo sekä kynät ja paperi, jotka ovat sovitussa paikassa lapsen saatavilla. Sopimista vaatii myös ainakin kysymysten läpikäynti, jotta sekä lapsi että aikuinen tietävät, koska, kuinka usein ja millaisessa tilanteessa ja paikassa kysymykset käsitellään yhdessä. Lapsen kanssa voi myös sopia, saako aikuinen kysyä lapselta jotain kysymyspurkin avulla. Jos fyysisen kysymyspurkin järjestämiseen ei ole voimavaroja, voi “purkkina” hyödyntää vaikka WhatsAppia, jonne lapsi lähettää kysymyksensä tai yhdessä sovitun emojin. Tämä on merkki siitä, että hänellä on kysyttävää.
Joskus lapsi saattaa kysyä asioista, joihin tekee mieli saman tien vastata ”ei kannata murehtia” tai ”älä nyt tuollaisia mieti”. Kysymys voi koskea esimerkiksi muiden perheenjäsenten menettämistä tai sitä, aiheuttiko lapsi sisaruksen kuoleman omilla ajatuksillaan tai teoillaan. Näissä tilanteissa olisi tärkeää kiittää lasta, että hän kertoi ajatuksensa. Esimerkiksi pelko muiden läheisten menettämisestä ja syyllisyys ovat lapselle normaaleja reaktioita läheisen menettämiseen aivan samalla tavalla kuin aikuisillekin. Lapselta voi kysyä tarkemmin hänen mietteitään asiasta, ja ratkaisua tai vastauksia voidaan pohtia yhdessä.
Monesti neuvotaan, että on hyvä vastata siihen, mitä lapsi kysyy, ja antaa hänelle tietoa “palapelin paloina”. Lapselle voi myös kertoa, ettei aikuinenkaan osaa vastata kaikkiin kysymyksiin eikä kaikkiin kysymyksiin edes ole vastausta. Lapselta voi myös kysyä hänen ajatuksiaan asiasta ja ehdottaa vastauksen etsimistä tai miettimistä yhdessä.
Muistokivien ideana on, että lasta voi rohkaista kertomaan kuolleeseen läheiseen liittyviä muistoja: tavallisia, kurjia tai surullisia ja erityisen hienoja muistoja. Voit itsekin osallistua kertomalla lapselle omista muistoistasi. Mikäli lapsella ei ole muistikuvia läheisestä tai hän on syntynyt läheisen kuoleman jälkeen, voit nyt auttaa häntä keräämään muistoja. Voit näin toimia esimerkkinä muistojen ja tunteiden sanoittamisessa, jolloin lapsi huomaa, että kaikki tunteet ja ikävätkin muistot ovat normaaleja ja sallittuja. Kivien avulla saatte tilaisuuksia kertoa toisillenne vaikeistakin asioista ja tunteista.
Kerätkää pihalta kolme erilaista kiveä: tavallinen kivi, rosoinen kivi ja erityisen hieno kivi. Keskustelun aikana kivi laitetaan kiertämään kädestä käteen. Puheenvuoro on sillä, jolla on kivi kädessä.
Kun lapsella on tavallinen kivi kädessään, pyydä häntä kertomaan jokin tavallinen muisto, jonka hän muistaa kuolleesta läheisestä. Lapsen jälkeen on sinun vuorosi, kerro lapselle jokin tavallinen muisto.
Kun lapsella on rosoinen kivi kädessään, kerro lapselle, että jotkut muistot voivat olla vaikeita ja voivat tuntua kurjilta ja ”satuttavilta” asioilta. Ihan samalla tavalla kuin rosoinen kivi vähän sattuu, kun sitä kovasti puristaa. Pyydä lasta kertomaan rosoinen kivi kädessään jokin kurja, surullinen tai ikävä muisto.
Viimeinen kivi on erityisen hieno. Kertokaa sen kohdalla toisillenne jokin erityisen hieno muisto, jota ette haluaisi koskaan unohtaa.
Aktiviteetti voidaan toistaa lapsen kanssa esimerkiksi viikoittain, jolloin lapsi saa tilaisuuksia kertoa mieleen tulevista muistoista, joita voitte myös yhdessä kirjoittaa vaikkapa muistikirjaan.
Kuten meillä aikuisillakin, suuren surun keskellä lapsellakin voi olla hankalaa tarttua mielialaa kohottaviin tekemisiin, vaikka tiedämme niiden tekevän hyvää. Voimalistan avulla voi auttaa lasta miettimään jo etukäteen hyvää mieltä tuovia asioita niiden tilanteiden varalle, jotka tuntuvat vaikeilta ja joihin lapsi toivoisi parempaa mieltä.
Pyydä lasta piirtämään tai kirjoittamaan voimalista asioista, ihmisistä ja tekemisistä, joista hän saa voimaa ja hyvää mieltä. Isommalta lapselta voi kysyä, mikä häntä on ennen auttanut, kun hänellä on ollut surullinen olo.
Surullisen tunteen tullessa lapsi voi katsoa listaa, valita sieltä jonkin tekemisen ja kokeilla, helpottaisiko se oloa. Listaa on hyvä säilyttää paikassa, josta se on helposti löydettävissä, kun suuri tunne valtaa mielen ja lapsi haluaa helpottaa oloaan.
Vinkkejä voimalistaan:
- aikuiselle kertominen
- musiikin kuuntelu
- lukeminen
- piirtely
- jalkapallon pelaaminen
- metsässä kävely
- kavereiden kanssa leikkiminen
- lemmikin hoitaminen
- itkeminen
- halaaminen
Lapselle voi kertoa, että suru voi vaikuttaa siihen, mitä kehossa tapahtuu. Välillä tekee mieli käpertyä mahdollisimman pieneksi peiton alle ja olla liikkumatta, olo on jähmettynyt. Tällöin ei jaksa pelata, leikkiä eikä liikkua. Joskus taas voi tuntua siltä, että ei jaksa olla yhtään paikallaan, tekee mieli riehua, juosta ja huutaa. Tällaiset olot saattavat tulla sellaisessakin tilanteessa, jossa olisi hyvä osata rauhoittaa itsensä. Lapsen kanssa voi miettiä, miten tällaisissa tilanteissa voisi kokeilla vaikuttaa omaan oloon.
Rauhoittumisen keinoina voi opetella käyttämään hengitystä. Voit kertoa lapselle, että hengitys kulkee aina mukanamme ja sitä voi käyttää jarruna, kun täytyy rauhoittua. Hengityksen avulla voi kokeilla rauhoittaa oman mielensä, jos suuret tunteet tuntuvat joskus liikaa tai ahdistavat ajatukset pyörivät mielessä. Yksinkertaisimmillaan kehon ja mielen rauhoittavassa hengityksessä uloshengitys on pidempi kuin sisäänhengitys. Jos et jaksa opetella monimutkaisempia hengitysharjoituksia, jo tällä keinolla voi pystyä rauhoittamaan itsensä, kun huomio kiinnittyy pitkään uloshengitykseen.
Hengitä rauhallisesti.
Sisäänhengityksellä (nenän kautta) huomaat, miten vatsa pyöristyy.
Uloshengitys on pidempi ja rauhallinen (suun kautta). Uloshengityksellä voit kuvitella, miten puhallat esim. höyhentä tai saippuakuplia rauhallisesti ja pitkään.
Vinkki: Saman vaikutuksen voi kokeilla saada aikaan sillä, että lapsi puhaltaa oikeita saippuakuplia tai puhaltaa pillillä kuplia juomaan.
Hengityksen lisäksi toinen aina mukanamme oleva asia on ajatuksemme. Voit opettaa lapselle ajatuksiin perustuvan turvapaikkaharjoituksen. Harjoituksen tarkoituksena on kuvitella turvallinen paikka, johon voit myöhemminkin palata, jos sinua pelottaa tai olet huolissasi jostain ja haluat rauhoittaa mielesi.
Turvapaikassa kukaan tai mikään ei voi häiritä sinua. Voit itse päättää, keitä ja mitä turvapaikassasi on. Olet siellä täysin turvassa.
Ota mukava asento ja sulje silmäsi. Hengitä ensin kolme kertaa syvään. Hengitykset ovat rauhallisia, ja vatsasi pullistuu sisäänhengityksen aikana. Uloshengitys on pidempi – kuin puhaltaisit höyhentä tai saippuakuplia.
Astu nyt turvapaikkaasi. Turvapaikkasi voi olla joku sinulle ennestään tuttu paikka, jossa tunnet olosi turvalliseksi. Vaihtoehtoisesti voit kuvitella mielessäsi täysin uuden paikan.
Mitä näet ympärilläsi? Voit kuvitella turvapaikkaasi sellaisia esineitä ja asioita, joita haluat sinne ottaa. Voit myös myöhemmin halutessasi poistaa sieltä asioita, joita olet sinne ottanut.
Oletko turvapaikassasi yksin, vai onko siellä muita ihmisiä? Vai onko siellä kenties eläimiä? Tuoksuuko turvapaikassasi joltain? Mistä tuoksu tulee? Entä mitä kuulet? Kuuletko jotain ääniä ympäriltäsi, jotka vahvistavat turvallisuuden tunnettasi? Vai onko siellä ihan hiljaista?
Mitä värejä näet turvapaikassasi? Näetkö jotain sinistä? Entä vihreää? Näkyykö jotain punaista? Voit kuvitella turvapaikkaasi niitä värejä, joita haluat siellä olevan.
Miltä kehossasi tuntuu? Mitä teet turvapaikassasi? Makoiletko rennosti ja katselet rennosti ympärillesi vai teetkö siellä jotain? Jos et ole yksin, mitä muut siellä tekevät parhaillaan?
Pian tulee aika lähteä turvapaikasta pois. Viimeistele nyt asiat, jotka haluat turvapaikkaasi laittaa. Voit myöhemmin palatessasi jatkaa, turvapaikkaa ei tarvitse saada nyt valmiiksi.
Hengitä jälleen kolme kertaa syvään. Hengitykset ovat rauhallisia, ja vatsasi pullistuu sisäänhengityksen aikana. Uloshengitys on pidempi, kuin puhaltaisit höyhentä tai saippuakuplia.
Voit kuvitella turvapaikkasi reunalle oven tai portin, josta sinne myöhemmin pääsee, ja josta nyt astut ulos. Laita ovi tai portti perässäsi kiinni.
Mieti jokin sana, kuvio tai asia, josta muistat turvapaikkasi helposti. Tuota sanaa, kuviota tai asiaa miettimällä voit palata turvapaikkaasi koska tahansa. Voit kuvitella, että sillä saat turvapaikkasi oven tai portin auki.
Liikuttele varpaitasi, sormiasi, jalkojasi ja käsivarsiasi. Voit nyt avata silmäsi. Olet nyt tullut turvapaikastasi pois.
Voit halutessasi myös piirtää turvapaikkasi paperille. Turvapaikka on aina mukanasi mielessäsi, ja voit rauhoittaa itsesi miettimällä sitä, ilman että kukaan ympärilläsi oleva edes huomaa sinun menevän sinne. Olet siellä turvassa.
Turvapaikkaharjoituksesta voi myös käyttää vain joitain kohtia, esimerkiksi ahdistavan tunteen tullessa mielen voi ”ankkuroida” nykyhetkeen kiinnittämällä huomionsa ympärillä oleviin asioihin kuten esineisiin, väreihin ja ääniin. Tällöin mieli ei niin helposti vaella menneisiin tai tuleviin asioihin.